|
Eleitä pokerissa kutsutaan pokerin kehon kieleksi, mutta paljastavia eleitä löytyy muualtakin
kuin kehon kielestä. Internetin pelaajilla ei ole kehoa jolla pettää ajatuksensa, mutta heidän toimintansa tekevät
sen kuitenkin. Paljastavat eleet ovat yksinkertaisesti tahatonta toimintaa jotka pettävät sinut yrittäessäsi antaa
vastustajalle toisenlaista tietoa. Sinua ei tarvitse nähdä, sinulla ei tarvitse edes olla kehoa sitä varten.
Paljastava ele voi olla mikä tahansa toimnto joka paljastaa käyttökelpoista informaatiota sinusta vastustajalle.
Kirjoitin ensimmäisen kerran internetpokerin paljastavista eleistä vuosisadan vaihteessa, silloin kun pokeri eli
luolamies-aikaa. Yksi ele jonka mainitsin oli seisahdus. Niihin aikoihin, kun pelaajat pelasivat
maksimissaan kahdessa pöydässä samaan aikaan, ”seisahdus” oli yksi koomisimmista ja selvimmistä sekä
havaittavimmista toiminnoista internetissä. Kokemattomien pelaajien peli seisahtuisi ennen kuin he panostavat
riverillä kun heillä oli voimakas käsi, aivan kuin he eivät olisi tieneet mitä tehdä. Nyt monen vuoden päästä,
seisahdusta käytetään aivan yhtä usein, tosin sen tekijöinä ovat kokeneemmat pelaajat jotka käyttävät sitä
käänteiseleenä. Tämä tekee seisahduksesta kohtalaisen epäluotettavan, mutta silti se on paljastava ele. On vain
vaikeampi päättää mitä se oikeastaan tarkoittaa.

Nykyaikana tietyt pelaajat pelaavat myös jopa kahdeksaa peliä samaan aikaan, joten hitaammin pelaaminen tavallinen
tapa. Seisahduksen arvo on siinä, kun pelaaja poikkeaa tavallisesta panostuskuviostaan . Esimerkiksi, jos pelaaja
pelaa sopivalla nopeaudella - - selvästikin hyvällä yhteydellä ja pelaten vain yhtä peliä - - mutta yht’äkkiä
hänen pelinsä seisahtuukin, tämä yleensä tarkoittaa jonkin olevan meneillään. Toisaalta, jos pelaaja on pelannut
hitaasti ja alkaa äkillisesti panostamaan nopeasti, lähes heti kun saa vuoron, tämä todennäköisesti tarkoittaa
myös jotakin. Merkitys ei ole sama joka tilanteessa, mutta tiedät kuitenkin että vastustaja on poikennut jostakin
syystä tavallisesta pelityylistään, ja se varmasti saa sinut näkemään mahdollisen vaaran.
Panostuskuvioiden analysointi on suuri osa voittavan pokerin pelaamista: panostuksen nopeaus, maksu vai korotus,
panostuksen koko pot limit- ja no limit-peleissä. Suuri osa internetpelaajista ovat vakinaisia. He pelaajat
paljon, joka tarkoittaa heidän pysyvän tietyissä rytmeissä ja tavoissa. Heidän perusrytminsä ovat hyödynnettäviä,
mutta poikkeavat hetket tavallisista tilanteista ovat avaintilanteet joihin täytyy keskittyä. Et halua maksaa kun
joku menee all-in, hän on tehnyt jotain poikkeavaa mutta tällä pelaajalla onkin paras mahdollinen käsi
tilanteessa. Mutta haluat tietenkin maksaa jos hän ei osunutkaan suora- tai värimahdollisuudellaan avainpotissa...
etkä halua olla tietämättä tilanteesta jossa he ovat poikenneet tavanomaisesta!
Itsekehu. Monet internetin paljastavista eleistä ovat tuloksena siitä, kun huonot pelaajat kertovat sinulle
että he aikovat pelata jopa huonommin kuin yleensä. Onpas mukava teko heidän osaltaan. Selvin näistä kaikista on
kuitenkin itsensä kehuminen. Virheitä tekevät pelaajat menevät tilttiin monenlaisissa pokeripeleissä,
internetpelit eivät ole poikkeustapauksia. Asia on näin, internetissä suurisuiset pelaajat eivät voi katsella
toisia halveksuen, pyöritellä silmiään tai tehdä muuta toista halveksivaa. Mutta he VOIVAT haukkua muita pelaajia
chatin kautta. He eivät voi sanoa ”vaihtakaa korttipakka”, mutta he voivat syyttää pokerihuonetta epäreiluista
korteista jotka pilaavat heidän nerokkaan pelinsä.
Siis, pelaaja joka kehuu itseään, sanoo vastustajiaan tyhmäksi ja pokeriohjelmaa huijaukseksi voisi samantien
maalata itseensä tekstin kymmenen tuuman kirjaimilla: “Olen tiltissä”. Selvästi huonojen pelaajien lisäksi
sinun pitäisi laittaa itseään kehuvat pelaajat listallesi, jopa monien pöytien pelaajien eteen. Haluat pelata tiltissä
olevia pelaajia vastaan, mutta varo päästämästä heitä tiltistä pelaamalla heikosti käden joka auttaa heitä
rentoutumaan. Ylistä vaikka näitä pelaajia chatissa. He lähes aina luulevat olevansa paljon parempia kuin oikeasti
olevat, ja pelaavat selvästi huonommin ollessaan häviöllä kun verrataan voitokkaaseen peliin. He niin sanotusti
”tekevät pelin”. Suureen tasoon saakka, voittava pokeri on rahan tekemistä tyhmien pelaajien kustannuksella.
Kehuskelu. Vaikka tämä ei aina olekaan totta, pelaajat jotka tykkäävät keshuskella voitettuaan potin ovat
yleensä selviä, pitkässä juoksussa heikkoja/tiukkoja häviäjiä. Pelaaja joka on vakituinen voittaja, hänen ei
tarvitse kerätä huomiota kehuskelemalla asiasta. Pelaaja joka voittaa vain harvoin ja täytyy saada huomiota
voittoonsa on yleensä heikkopelaaja. Kehuskelijoita on helpompi bluffata sen jälkeen kun he ovat alkaneet
kehuskella koska nyt he vihaavat näyttää häviäjiltä. Toisaalta heitä ei haittaa luovuttaa flopissa tai turnissa
jos korttiin tulee isompi kortti kuin mitä siinä jo on – he voivat esittää, että vastustaja meni ohi. Mutta he
todella vihaavat hävitä riverillä vastustajalle, jolla on ylivoimainen käsi. Kehuskelijat voivat mennä
mega-tilttiin jos he alkavat hävitä kehuskelun jälkeen, mutta useimmiten he pelaavat tiukemmin ja nauttivat
hetkestä. He eivät koe näitä hetkiä kovin usein.
Valittaja. Chatissa valittavat pelaajat ovat yllä oleviin verrattuna erilaisia. Pelaajat jotka valittavat
yleisessä chatissa ryhmälle ihmisiä joita ei vähempää voisi kiinnostaa, ovat todennäköisesti tottuneita
valittamiseen. Toisin sanoen, valittaja ei välttämättä ole tiltissä kun he valittavat. Valittajan toinen muoto on
Haastaja, joka vänkää chatissa ”pelataan vastakkain” joka kerta kun joku voittaa hänet kaksi kertaa peräkkäin, tai
kolme ”rumaa” kättä vaikkapa tunnin sisällä. Molemmat pelaajatyypit ovat pitkällä juoksulla todellisia häviäjiä.
Tiedemies. Jokainen pelaaja joka pitää muiden neuvomisesta, puhuu siitä kuinka pokeria pitäisi pelata ja
sitten on usein väärässä, häntä vastaan kannattaa pelata. Nämä pelaajat eivät yleensä kestä pitkään, ja ovat usein
ensikertalaisia ja harvoin vaikeita ymmärtää.
Paljastavat eleet internetissä antavat sinulle lähes aina informaatiota, mutta älä sekoita ”se tarkoittaa
jotakin”-ajatusta ”se tarkoittaa samaa joka tilanteessa”-ajatuksen kanssa.
”Vuorollasi”-panostusnappulan käyttäminen on hyvä esimerkki. Automaattinen passaus tarkoittaa lähes aina
heikkoutta, kun taas automaattinen panostus ja automaattinen korotus voi tarkoittaa montaa erilaista asiaa, riippuen
missä vaiheessa tuo tapahtuu. Automaattinen korotus ennen floppia on aina merkki vahvuudesta (ellei pelaaja ole
hullu/agressiivinen tai selvästi tilttaamassa). Automaattinen korotus flopissa on yleensä merkki siitä että vastustaja
esittää vahvaa kättä, tilanteessa jossa toinen yrittää puolustaa heikompaa.
Tietyt eleet tulevat kasinopokerista, kuten pelaaja yrittää varastaa sokean panoksen huonosta tilanteesta, tai
kierroksella ennen suuren panoksen maksua. Muut eleet ovat internetpokerin tuottamia.
Kun pelaat internetissä, et näe vastustajiasi mutta näet mitä he TEKEVÄT. Juuri kuten muussakin elämässä, mitä
ihmiset oikeasti tekevät, se merkitsee. Heidän toimintansa paljastaa itseluottamuksen, taidot, yritteliäisyyden,
aikuisuun ja muut sellaiset asiat. Panostustoiminta ja chat-käyttäytyminen tarjoaa kullanarvoista informaatiota
sinulle jota voit käyttää hyväksesi myöhemmin. Internetpokerin tulkinta ei ole välttämättä helppoa, mutta se juuri
tekeekin siitä tärkeämpää.
|